
Uutuus! Nyhet! on uusia kliseitä, alkuperäisiä kliseitä, vilpittömiä kliseitä. Kliseitä, joille ei naureta. Kliseitä, jotka tulevat lähelle.
Jani Leinosen öljyvärimaalaukset syntyvät kliseiden ja idyllien maailmasta, mutta aivan uudella tavalla. Leinonen kyseenalaistaa sekä kliseeksi muodostuneen taiteellisen radikalismin, avantgarden että poliittisen taiteen toimintatavat. Jani Leinosen maalaukset irtisanoutuvat jälkimodernista pastissista, ironiasta ja etäisyydestä: ne tarjoavat välittömiä elämyksiä. Leinosen työt yhdistävät maalaustaiteen kuluneimmat nimet ja nykyajan mainoskuvastojen nais- ja mieskuvat.
Uutuus! Nyhet! on perhearvoja, kansallisidyllejä, sukupuolikliseitä ja jaloja aatteita.

Jani Leinonen (s.1978) on valmistunut Kuvataideakatemiasta vuonna 2002. Hänellä on ollut useita yksityis- ja ryhmänäyttelyitä sekä Suomessa että ulkomailla. Suomessa hänen töitään on nähty viimeksi Mäntän kuvataideviikoilla, Rauman Taidemuseon Musta tuntuu –näyttelyssä sekä Kiasman Cocktail -näyttelyssä. Hänen ensimmäinen yksityisnäyttelynsä ulkomailla oli New Yorkissa 2002. Joulukuussa avataan hänen näyttelynsä Texasissa ja alkuvuodesta 2005 Keravan taidemuseossa. www.janileinonen.fi
Jani Leinonen kirjoittaa taidemarkkinoita käsittelevä kolumnia Taide-lehdessä ja tekee tutkimusta taiteen ja mainonnan kuvallisen viestinnän politiikasta. Leinonen oli luomassa mm. Vuoden huipulla palkittua Koffin Art Goes Kapakka –abribuskampanjaa vuonna 2003.
Lisätiedot, kuvat ja haastattelupyynnöt:
Päivi Pitkänen
tiedottaja
Galleria Krista Mikkola
Gsm. 044-544 12 46
E-mail. paivi.pitkanen@saunalahti.fi
<<< takaisin
|